Koska virtaavassa vedessä on runsaasti happea, riittää sitä myös eläinten ja kasvien käyttöön. Jokien kasvillisuuden määrää veden virtausnopeus ja pohjan laatu. Jos joki virtaa hitaasti, on järven eliölajeja normaaleja enemmän. Yleisiä joessa eläviä kasvilajeja ovat vidat, kaislat, palpakot ja ulpukat. Monien jokien pohjamudassa elää jokisimpukoita. Niiden lisäksi kotilot, sukeltajat ja sudenkorennot viihtyvät joissa. Virtaavien vesien tyypillisiä kalalajeja ovat taimen, harjus ja lohi sekä Pohjanmaan joissa myös nahkiainen. Nahkiainen elää aikuisena meressä, mutta nousee jokiin kutemaan. Sen kutuvaellus alkaa syksyllä. Vasta talven jälkeen keväällä tapahtuu kutu sorapohjalle. Toukat elävät 3-5 vuotta, jonka jälkeen ne vaeltavat mereen. Aikuiset kuolevat kudun jälkeen. 
KASVISTOSTA HYÖTYVÄT ELÄIMET Alkueläimet, sienet ja bakteerit laiduntavat lehtisolukoissa. Madot, simpukat, raakkuäyriäiset ja monet hyönteisten toukat saapuvat lehtiaterialle. Lehtimassa ja siinä olevat pikkueläimet ovat vesisiirojen, simpukoiden, äyriäisten ja matojen sekä rapujen ravintoa. Mäkärän toukat kiinnittyvät koskissa oleviin kiviin ettei virta vie niitä mukanaan.
Vesi- ja rantahämähäkki vaanivat saalista pinnan alta ja yltä. Vesiperhostoukkalajit keräävät pyyntirysillä pieneliöitä. Jokisimpukat asustavat pohjamudassa ja hiekassa.
Raakku eli jokihelmisimpukka vaatii viileitä, puhtaita ja vilkkaasti virtaavia jokia viihtyäkseen. Niitä on Lapissa. Rapu menestyy monissa puhtaissa virtaavissa vesissä, jossa on riittävästi suojapaikkoja ja ravintoa.
Nahkiainen nousee kutemaan jokien sorapohjaisille paikoille. Laji kuuluu ympyräsuisiin kaloihin. Ankerias on käärmemäinen vaelluskala, joka nousee jokien kautta sisävesiin kasvamaan vaelluskokoon. Merilohi nousee uskollisesti syntymäjokeensa kutemaan mikäli padot ja voimalaitokset eivät estä sitä. Nuoret ankeriaat nousevat jokia pitkin sisävesiin kasvamaan.
VIRTAAVEN VESIEN NISÄKKÄITÄ Vesipäästäinen on mustavalkoinen terävänokkainen lihansyöjä, joka saalistaa hyönteisiä, sammakoita ja vesiliskoja. Minkki on Amerikasta Suomeen tuotu ja luontoon karannut eläin, joka valtasi biotoopin vesikolta. Vesimyyrä on kokonaan rauhoittamaton vahinkoeläin. Vesikko väheni Suomesta 1930-luvulta alkaen ja se on nyt hävinnyt Suomen luonnosta.
Majava on taitava rakennusmestari, jonka patoja löytyy joista, järvistä ja puroistakin. Se syö vesikasveja ja kaataa syksyisin lehtipuita. Majavan taito kaataa ja kuljettaa puita tekee tästä lajista hyvin mielenkiintoisen. Sillä on kaksi paria jatkuvasti kasvavia talttamaisia hampaita ja etukäpälät, jotka ovat lähes yhtä näppärät kuin ihmisen kädet. Syksyisin majava alkaa kerätä varastoja. Se katkoo isojakin puita. Sitten se jyrsii oksat irti ja siirtää ne joko pesän päälle tai ruokavarastoksi. Pesä on majavalle horjumaton linnoitus. Sen perustana olevat rungonpätkät on juntattu tukevasti ristikkäin. Seinät majava vahvistaa mudalla, kivillä ja vesikasveilla. Keskellä asumusta on kuiva tila, ilmastointikanavat ja salaiset vedenalaiset sisäänkäynnit. Voidakseen pitää suuaukot turvallisesti veden alla eläin nostaa tulvan rakentamalla padon jokeen pesästä katsoen sen alapuolelle. Nykyään Suomessa on noin 4000 lättähäntää, joista suurin osa on kanadanmajavia. Koskikara tulee talvisin Suomeen pyydystämään koskista vesihyönteisiä. Osa niistä jää kesäksi pesimään. Pajusirkut viihtyvät myös jokien rannoilla, ja rakentavat pesänsä maahan. Joutsen, telkkä, tavi ja sinisorsa viihtyvät pesimässä ja ruokailemassa hitaasti virtaavien erämaajokien varrella, jos saatavilla on sopivia pesäpaikkoja ja ravintoa.
Linkit: Majava Saukko Eläimiä Kaloja Hyönteiset Luontotupa Takaisin Etusivulle Copyright: Hannu Kopra |
